Viiden päivän viikonloppu

Mahtavaa, että sain pitää näin pitkän vapaan ja viettää sen perheeni kanssa. En osannut odottaa tällaista lainkaan, näin lyhyen töissä olon jälkeen.

Viiden päivän aikana kävelimme keskimäärin 15 000 askelta päivässä. Kävelimme lähestulkoon joka paikkaan, mikä ei ollut yli puolentunnin bussi/metro/tram matkan päässä. Torstai ja perjantai olivat vielä lämpimiä päiviä, mutta viikonloppuna sää muuttui syksyisemmäksi ja tuulisemmaksi, sadetta sentään emme saaneet kertaakaan. Praha on, kuten jo aiemmin kirjoitin täynnä upeita rakennuksia ja aukioita ja parhaiten ne näkee kävelemällä.
Municipal House - jossa järjestetään klassisen musiikin konsertteja
Vltava joen rantaa kulkee kävelyreitti, jonka varrella on paljon nähtävää.
Aurinko laskee Petrin huipun taakse, toisella puolella näkyy myös linna. Kuva otettu  Rudolfinumin portailta.

Vaikka söimme usein ja paljon, emme syöneet kertaakaan huonoa ruokaa. Tsekki helliikin erityisesti oluen ja lihan ystäviä. Käymistämme paikoista lihansyöjien suosikiksi nousivat Malostrankássa sijaitseva  Na Klárove sekä Staromestskásta löytyvä Mlejnice. Itse kasvissyöjänä päädyin kahdesti olosuhteiden pakosta syömään paikallisen kasvisvaihtoehdon - paistettu juusto ja ranskalaiset. Onneksi kävelimme paljon, sillä sillä kalori ja rasva määrällä olisi liikuttanut isompaakin porukkaa. Ei se pahaa ollut, mutta luulen ettei tällä reissulla enää tarvitse sitä syödä. Moni pizzapaikka myy luukusta kadulle suuria slaisseja ja mekin pääsyimme sellaiset pikkunälkään ostamaan. Palat ovat isoja, kuumia, hyviä ja maksavat vaivaiset 35-50 czk eli alle kaksi euroa.

- kuva puuttuu -

Täällä ollaan myös herkkup***eitä. Joka paikassa on leipomoita ja kahviloita kakku tarjoiluineen ja keskustassa ei voi olla huomaamatta Trdlo kojuja. Trdlo on tsekkiläinen "pullatötterö" jonka pinnassa on kerros rapeaa sokeria ja johon voi täytteeksi valita esim. nutellaa, kermavaahtoa, jäätelöä tai mansikoita. Mitä syvemällä turisti alueella ollaan, sitä pienempiä ja hintavampia nämä herkut ovat, hintaero voi olla yli kaksinkertainen.
Pojat ihastuivat jo aiemmin mainitsemaani vohvelikahvilaan ja siellä käytiin sekä ensimmäisenä että viimeisenä päivänä. 150 CZKn hintaan makeaan vohveliin saa valita päälle mitä vain listan herkuista. Tarjolla on suklaita, karkkeja, kermaa, hedelmiä, hilloja ja kuorutteita. Kevyet sokerihumalat siis tiedossa.
Kaveriksi maistui Home made lemonade, 60 CZK 0.5litraa
Yksi päivistä vierähti Prahan Eläintarhassa, koska Herra B. rakastaa hurrrrjasti eläimiä. Tämä oli siis odotettu toive kohde. Eläintarha on iso, lähes 60 hehtaaria ja siinä riittää katsottavaa. Pohjoismaisiin, vastaaviin eläintarhoihin verrattuna tämä on jopa edullinen, perhelippu neljälle maksoi 600 CZK, 25€. Näimme lähes kaikki eläimet mitä ihmisellä voi mieleen juolahtaa ja enemmänkin. Hippo -tsek, pingviinit -tsek, hylkeet -tsek, norsu -tsek, sata erilaista lintua/hämähäkkiä/apinaa/jyrsijää/liskoa -tsek. Eläintarha olis siisti ja eläimet hyvinvoivia. En henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta pitää eläimiä vangittuina, mutta uhanalaisten lajien osalta eläintarhat tekevät tärkeää työtä. Lisäksi ne opettavat lapsillemme luonnonmoninaisuutta, joten ehkä tuleva sukupolvi osaisi vaalia sitä.

Kirahveihin pääsi tutustumaan päänkorkeudelta.

Tiikerit vaeltelivat sisä- ja ulkotilojen välillä, mutta onnistuimme silti nappaamaan pari kuvaa.

Sunnuntaina päätimme päätimme suunnata pakolliselle turistireissulle Prahan Linnaan. Se sijaitsee korkealla kukkulalla ja me päätimme kävellä ylös pitkiä portaita, jotka lähtevät Malostranskán metroaseman läheisyydestä. Nousu ei sinänsä ole paha, portaat vain ovat loivat mikä pidentää matkaa. Ylhäällä vastassa ovat sotilaat, turvatarkastus ja metallinpaljastin, jonka jälkeen pääsee ihastelemaan alhaalla levittäytyvää kaupunkia. 
Ylhäältä on kieltämättä hienot näkymät, ei ihme että presidentti asustelee  linnassa.
Keskellä linnan aluetta on St. Vitus Cathedral ( me aikuismaisesti kihersimme, että on suomalaiseen menttaliteettiin hyvin sopivan pyhän Vitutuksen katedraali, tiedän tosi järkevää) on kaikin puolin vaikuttava rakennus. Ulkopuolella koristeelliset tornit kohoavat korkealle taivaalle, eikä katedraalista oikein tahdo edes saada hyvää kuvaa kun ei mahdu ruutuun. Sisäpuolella katto kaartuu kauniisti ylös-ylös-ylös ja valoa tulvii sisään värikkäistä suurista ikkunoista. Vaikka oli sunnuntai oli linnalla suhteellisen vähän ihmisiä, taitaa syys kuitenkin jo olla niin pitkällä, että pahin turistikausi on ohi. Herra B. oli innoissaan onnistuessaan saamaan kuvia, joissa ei näy ainoatakaan ihmistä :D
Kuva ei tee oikeutta katedraaliin koolle.
Mikäli saapuu linnaan Lesser Townin kautta päätyy pääportille - me poistuimme tätä kautta.
Kaupunki saa täysin uuden ilmeen iltavalaistuksessa.
Pysähdyimme vielä supersympaattisen Nerudova kadun varrella ylihintaiselle kahville, kirjoittamaan kortteja ja kuluttamaan aikaa, sillä halusimme joenvarteen iltavalaistuksen aikaan. 

Comments

Popular Posts