vain reilut kaksituntia myöhemmin

Tosiaan vain reilun kahden tunnin lennon päässä kyynelsilmäisistä heipoista Helsinki-Vantaalla odotti Praha kaikkine mahdollisuuksineen. Mutta sitä ennen...

Vietin perjantaipäivän Helsingissä Herra Bn ja Herra Nn kanssa. Kävimme luonnontieteellisessä museossa, joka oli ainakin itselleni täysin uusi tuttavuus. Ja aivan mielettömän hieno rakennus, suosittelen. Aikanaan kouluksi rakennetussa rakennuksessa on mykistävän ihana portaikko (joka ei kuvissa pääse oikeuksiinsa) ja kauniit kattorakenteet. Näissä portaissa ottaisin hääkuvat jos sellaiset olisivat vielä ajankohtaiset. 

ihanat portaat <3
Näyttelykin oli hienosti toteutettu. Oli dinosauruksia, suomen luontoa, maailman eläimiä ja lintuja sekä tietysti loputon määrä erilaisia luurankoja. Paikalla oli myös asiansa osaava opas, joka jakeli aina sopivasti poikiakin kiinnostavia tiedonmuruja - tiesitkö muuten, että osalla lihansyöjädinosauruksista oli hampaissaan myrkkyä ja pureman jälkeen ne jäivät vain odottelemaan, että uhri kuoli verenmyrkytykseen. Cool. Käytimme helposti kaksi ja puoli tuntia näyttelyiden tutkimiseen ja loppupäässä emme edes jaksaneet keskittyä kaikkeen. Eli enemmänkin siellä saisi aikaa kulumaan, jos vaikka välillä pitäisi eväs tauon.

"Kato äiti mikä luuranko, wau"

Kun yhteinen päivä helsingissä oli vietetty suuntasimme lentokentälle. Kuinka helppoa nykyään onkaan lentokentällä toimiminen. Sisään olin tsekannut jo torstai-illalla, kentällä kävin tulostamassa matkalaukkuihin (vain 16kg + 10kg ... pirun kengät) laukkutagit ja bag droppiin  laukut. Suit sait kaikki tehty noin 7 minuutissa ilman mitään stressiä. Tuurikseni turvatarkastuksessakaan ei ollut mitään jonoja. Sain itkuiselle ilmeelleni empaattisia katseita, mikä ei oikeastaan yhtään auttanut asiaa. Snif ja snif.

Prahan lentokentällä oli lämmin, päivä oli ollut hellelukemilla. Laukut pötköttelivät pitkin hihnaa luokseni, eikä tullissa kukaan ollut kiinnostunut hapankorppu-salmiakki-lakritsi-muumimuki-maurikunnas-lastistani. Ja vastassa odotti Hana, valmiina kuljettamaan minut majapaikkaani josta en tiennyt edes osoitetta. 

Vinkki Prahan lentokentältä keskustaan bussilla meneville. Älä jää jonottamaan terminaali 2 lipputiskille, vaan kävele vasemmalle termiinali 1 puolelle. Siellä on siisti valkoinen lippukioski  ilman jonoja. Ja lentokenttäbussit lähtevät terminaalista 1, joten istumapaikka bussissa on lähes varma kun suurin turistilauma ryysää bussiin vasta kakkoselta.
 Kertamatka 1,5 tunnin oikeudella maksaa 32 korunaa eli noin 1,30€. Itselleni ostin rajattomaan matkustamiseen oikeuttavan kuukausikortin, jonka saa hintaan 550 CZK (23€) kun samalla teettää itsestään kuvallisen henkilökortin. Ilman kuvallista korttia kuukausikortti on 670 CZK (28€) joka sekin on verrattain edullinen, kun turistin 3vrk lippu maksaa 310 CZK.

Bussilla 119 Nádraží Veleslavín  metroasemalle (linja kulkee ainoastaan näiden asemien väliä joten ei voi ajaa pysäkin ohi). Metrolla A (vihreä) aivan linjan toiseen päähän asti Skalkaan. Skalkassa vielä autoon ja 15 min ikuisuudelta tuntuva ajelu Praha 15 sijaitsevaan Dubecekin kylään (c:n päälä pitäisi olla sellainen pikkuinen v mutta en löydä sitä näppäimistöstäni, pitää etsiä). 

Ei hitto. Rehellisesti sanottuna se oli ensimmäinen mielipiteeni asiasta. Vaikka lähellä olikin pieni sievä kirkko, tuntui vahvasti siltä, että olin tullut jumalan selän taakse keskelle ei mitään. Olisiko sittenkin pitänyt sanoa kauniisti ei kiitos, kun asuntoa tarjottiin tai no, edes kysyä osoitetta. Mutta kun edellisetkin olivat viihtyneet, vai eivätkö vain olleet kehdanneet sanoa, että olisivat halunneet olla lähempänä kaikkea.

Asunto on omakotitalon alakerrassa, koostuu huoneesta keittoseinustoineen, eteisestä ja kylppäristä. Siisti ja puhdas, joten en voi valittaa. Edullinen. Tapasin ystävällisen oloiset isännät Hana ja Peter, joiden kanssa ainoat yhteiset sanat ovat toistaiseksi password, thank you ja good night. Yep, että näihin kuviin ja tunnelmiin.

Comments

Popular Posts